Tähkäpään saattohoito

Mun pitkästä ja jumalattoman paksusta vaaleasta reuhkasta on ajan myötä muodostunut mun tavaramerkki. Kaikki, jotka on vähänkään tarkkaillut mulle ominaisia maneereja, on varmaan huomannut, että haron, pöyhin ja näperrän mun hiuksia jatkuvasti. Teen sitä edelleen, tosin nyt käteen jää joka kerta tupollinen mun vaaleita, ihania hiussuortuvia.

Sytostaattihoidot on siis edennyt siihen pisteeseen, että Tähkäpään saattohoito on tullut ajankohtaiseksi. Hiuksista luopuminen on vaikeaa, koska oon aina pitänyt mun pitkistä hiuksista ja koen ne osaksi mun identiteettiä. Vaikka sinänsä olenkin hyväksynyt väliaikaisen kaljuuntumiseni, on hiusten jatkuva irtoileminen ahdistavaa. Lisäksi vastaavan piiskan kasvattaminen takaisin tulee kestämään jonkin aikaa kunhan sytostaattihoidot saadaan loppuun.

Tietysti hiustenlähtö tuo mieleen myös lukuisia kysymyksiä. Miltä mä näytän kaljuna? Lähteeks multa myös kulmakarvat? Entä ripset? Näytänkö mä sitten pojalta? Eli voinks mä jatkossa käyttää mun veljen henkkareita? Näyttääkö peruukki luonnolliselta? Entä pysyykö se päässä, jos haluun tehdä kärrynpyöriä? Noh, näihin kysymyksiin saan varmaan vastauksia ihan lähipäivinä. Siihen asti täytyy vielä nauttia siitä, että on tukkaa päässä.