SKÅL!

Jos mun maksa-arvot ois kohdillaan, niin kohottaisin itselleni nyt skumppamaljan. Mun biopsiasta ei nimittäin löytynyt aktiivista lymfoomaa! En ollut odottanut kuulevani mitään tuloksia ennen perjantaita, mutta oon tosi onnellinen, ettei mun tarvinnut elää tämän kauemmin epätietoisuudessa. Olo on tietenkin helpottunut, sillä aikamoista jännitysnäytelmää tässä on viime viikot eletty. Viimeistään nyt on kuitenkin selvää, ettei syövällä ole tässä taistelussa enää mitään mahiksia.

Seuraavaksi jatketaan sädehoitoihin, joiden avulla hankkiudutaan eroon jäännöstuumorista. Sädehoidoilla myös varmistetaan, ettei elimistöön jää kuitenkin lymyämään sytostaattihoidosta selviytyneitä aktiivisia syöpäsoluja, jotka lisääntyessään aiheuttaisivat taudin uusiutumisen. Sädehoitojen aloittamisen ajankohdasta en vielä tiedä, mutta ensi viikolle mulle on varattu aika infuusioportin poistoon, sädehoitolääkärille ja suunnittelukuvaukseen, joten eiköhän se hoitojenkin aikataulu tässä pikkuhiljaa selkeydy. Ihanaa, kun asiat menevät taas hoitojen kannalta eteenpäin.

Nyt kun tulevaisuus näyttää syövän suhteen valoisalta, voin taas alkaa suunnittelemaan tarkemmin hoitojen jälkeistä elämää. Vuodenvaihteen jälkeen edessä on Aallon maisteriohjelmien haut ja kohta tulee ajankohtaiseksi myös kämpän etsiminen Mikkelistä (babat, saa vinkata), sillä näillä näkymin pääsisin alkuvuodesta taas jatkamaan kandiopintojani. Opiskelun lisäksi toivoisin pääseväni kevään aikana käymään myös jollakin ulkomaanmatkalla, sillä viime aikoina matkustelu on ollut melko mahdotonta.

Meillä kotipuolessa tyydyttiin tänään Pommaciin (pikkuveli tosin joi kaljaa skumppalasista), mutta mikäli joku haluaa pikkulauantaita viettäessään nostaa puolestani astetta päihdyttävämmän maljan, on se enemmän kuin suotavaa. SKÅL!

Biopsia No. 2

Viime viikon yllättävän PET-löydöksen takia multa otettiin eilen uusi koepala eli biopsia. Kasvain oli vähän hankalassa paikassa mun rintalastan alla, joten biopsia otettiin tällä kertaa kyljen kautta tähystämällä. Mut myös nukutettiin ensimmäistä kertaa, mikä oli ihan mielenkiintoinen kokemus. Multa tais mennä taju kankaalle jo kipulääkkeestä, jota sain suoneen ennen varsinaista nukutusainetta ja seuraavaksi avasinkin silmäni jo heräämössä.

Toimenpiteen jälkeen jouduin pysyttelemään vuoteessa loppupäivän, sillä olin kiinni ties missä seurantalaitteissa. Tosin kylki on ollut biopsian jälkeen niin kipeä, ettei liikkuminen kauheasti edes houkutellut. Ilta meni kuitenkin nopeasti kipulääkkeiden sekä ainejärjestöni Probban hallitusvaalien live streamin parissa.

Sairaalasta kotiuduin tänään iltapäivällä, mutta biopsian tuloksista en vielä tiedä. Tulokset tietysti jännittävät, mutta enemmän ahdistusta aiheuttaa niiden odottaminen. Kirurgin mukaan tuloksissa saattaa kestää useampikin viikko, mikä kyllä ottaa aika pahasti päähän. Soittelin tänään kuitenkin omalle onkologilleni, joka lupasi joka tapauksessa antaa väliaikatietoja ensi perjantaina. Toivottavasti tuolloin ollaan tulosten suhteen edes vähän viisaampia.

Vaikka PET-tulokset olivatkin monella tapaa pettymys, ankeamman viime perjantaista tekivät uutiset Pariisin terrori-iskuista. Siinä missä syöpä on epäoikeudenmukainen, on terrori-isku vielä julmempi uhreilleen. Syöpään sairastuneelle sentään annetaan mahdollisuus taistella vastaan. Siksi en halua lannistua, vaikka ikäviä uutisia kuulisinkin. Taistelu ei vielä ole kohdallani ohi, mutta heinäkuun lähtötilanteesta olen kulkenut jo pitkän matkan kohti parantumista. Siinäkin on jo aihetta hymyyn.

Perjantai 13.

Tää on taas niitä päiviä, kun tekis mieli näyttää maailmankaikkeudelle keskisormea. Mä olin tiistaina jälleen PET-kuvauksissa ja tänään mun lääkäri soitti sen tuloksista. Tulokset ei kuitenkaan ollut ihan niin hyvät kuin olin odottanut. 

Tuumorin pinta-ala ei oo kasvanut, mutta PET-kuvan perusteella syöpäsolujen aktiivisuus on lisääntynyt. Siksi sädehoitoja ei voidakaan aloittaa nyt vaan musta täytyy ensin ottaa uus koepala tilanteen varmistamiseksi. Kyseessä voi olla harhalöydös, mutta pahimmassa tapauksessa syöpä on lähtenyt uudestaan aktivoitumaan, mikä tarkoittaisi uusia sytostaattihoitoja.

Viime viikolla olin myös kurkkulääkärillä ja mun toinen äänihuuli todettiin osittain halvaantuneeksi. Hermo on ilmeisesti vaurioitunut hoidoista, mutta se voi palautua itsestään. Muussa tapauksessa ääntä voidaan yrittää kohentaa hoitojen jälkeen ääniterapian avulla, mutta toistaiseksi asialle ei voida tehdä mitään.

Jäi ehkä vähän lyhyeksi tää kirjoitus, mutta oikeastaan mulla ei edes ole kauheasti sanottavaa. Mä tiedän, että selviin tästä kyllä, oli koepalan vastaus sitten mikä tahansa. Lähinnä vaan vituttaa jatkuva odottaminen ja epätietoisuus. Tähän asti oli näyttänyt jo niin lupaavalta, että olisin hyvinkin kuvitellut palaavani kouluun vuodenvaihteen jälkeen. Nyt en sitten tiedä.

Erävoitto

Heipsan! Blogini on jonkin aikaa elänyt hiljaisuudessa, mutta nyt löysin energiaa kirjoitella hieman kuulumisistani. Mainitsin mun edellisessä kirjoituksessa neurologisista oireista, joita sain metotreksaattikuurin aikana. Kyseisten sivuoireiden esiintyvyys metotreksaattihoidon yhteydessä on noin promillen luokkaa ja siksi mun lääkäri halusi vielä varmistaa, ettei syöpä ole päässyt leviämään selkäytimeen ja sitä myöten aiheuttanut näköhäiriöitä ja kasvokramppeja.

Sain lähetteen silmänpohjatutkimukseen, jossa varmistettiin, ettei oireiden takana ollut mitään silmäsairautta. Lisäksi kävin selkäydinnäytteessä, joka ei muuten ollut mikään erityisen miellyttävä kokemus. Kesällä multa otettiin luuydinnäyte ja nyt sanottiin, että tää selkäydinnäyte ois paljon mukavampi toimenpide. Kyseinen väite on mielestäni kylläkin complete bullshit, sen verran ilkeeltä tuntu sen selkäydinnesteen tiputtelu. Jälkikäteen iski myös hirvittävä päänsärky, joka parin päivän kuluessa onneksi helpotti.

Sekä silmänpohjatutkimuksen että selkäydinnäytteen tulokset tulivat puhtaina, eli edelleen ollaan siinä oletuksessa, että nuo oireet johtuivat metotreksaatista, mikä on tietenkin erittäin hyvä uutinen. Tästä syystä mun lääkäri päätti lopettaa keskushermostoprofylaksian tähän, sillä ilmeisesti olen herkkä keskushermostoon vaikuttaville sytostaateille. Täytyy siis toivoa, että metotreksaattikuuri riittää minimoimaan sen mahdollisuuden, että lymfooma joskus uusisi keskushermostossa.

Sytostaattien osalta tämä projekti onkin siis jo plakkarissa ja loput taudista hoidetaan sädettämällä. Vielä ei osattu kertoa, miten kauan sädehoitoja kestää, mutta lääkärin mukaan kyse on kuitenkin useamman viikon hoitorupeamasta. Sitä ennen mulla on edessä kaikennäköistä pientä kivaa, kuten PET-kuvaukset ja ultraäänitutkimus, joiden perusteella tehdään mun sädehoitosuunnitelma.

Lisäksi joudun käymään huomenna kurkkulääkärillä, sillä mun ääni on ollut selittämättömästä syystä jo useamman viikon käheä. Yksi selitys voisi olla äänihuulipareesi, jonka mahdollisuus pyritään nyt sulkemaan pois. Toivottavasti syy selviää pian, oli se sitten mikä tahansa. Äänen käheys on nimittäin välillä hyvin turhauttavaa. En kuulosta itseltäni, joudun toistelemaan asioita eikä äänen korottaminen tai esimerkiksi laulaminen enää luonnistu. Mua myös pelottaa, ettei mun ääni enää koskaan palaudu ennalleen.

Viime aikoina on ollut hieman hoitoväsymystä ilmassa. Lisäksi mitä pidemmälle hoidot etenevät, sitä enemmän koen jääneeni paitsi kaikesta hauskasta. Viimeiset rutistukset olisi silti vielä jaksettava, varsinkin kun tiedossa on paljon tutkimuksia ja uuden hoitomuodon aloitus. Kaikesta huolimatta sytostaattien loppuminen tuntuu jo erävoitolta ja olokin on parempi kuin moneen kuukauteen. Siksi koin tarpeelliseksi palkita itseni tässä välissä uudella laukulla.