2016

Vuosi sitten lupasin tekeväni kaikkeni, jotta vuodesta 2016 tulisi edellistä onnellisempi. Mun vuoteen onkin mahtunut paljon hienoja asioita. Heti tammikuussa sain viimeiset syöpähoitoni radioaktiivisen säteilyn muodossa ja muutin sen jälkeen takaisin Mikkeliin viimeistelemään kandiopintojani. Opiskelujen lomaan mahtui kuitenkin opiskelijabileet jos toisetkin ja varsinkin vappu oli jälleen kerran ikimuistoinen. Sain paljon uusia ystäviä ja passiivisen syksyn jälkeen opiskelijaelämään palaaminen tuntui muutenkin virkistävältä. Olin onnellinen, mutta samaan aikaan myös hyvin väsynyt.

Kandiksi valmistuin lopulta kesäkuussa ja sen jälkeen lähdin ansaitulle kesälomalle. Kesälomalla pidinkin ihan rehellistä lomaa enkä siis tehnyt lainkaan kesätöitä. Poden laiskottelustani välillä hieman huonoa omatuntoa, mutta toisaalta olin koko syksyn ja kevään niin uupunut, että olin oikeasti lomailun tarpeessa. Sairauslomahan ei nimestään huolimatta ole lomaa nähnytkään.

Kesällä tuli myös käytyä useammallakin keikalla, joista osasta kirjoittelin myös tänne blogiin. Ensimmäisenä oli Muse, toisena Coldplay ja loppukesästä käytiin porukoiden kanssa fiilistelemässä myös Scorppareita. Ruisrockissa puolestaan vetistelin aurinkolasieni takana onnen kyyneliä, kun juhlistin ensimmäistä täyttä vuotta syöpädiagnoosistani.

Elokuun alussa muutin nykyiseen asuntooni Helsingin Punavuoreen. Muuttopuuhien jälkeen lähdimme porukoiden kanssa lomailemaan Splitiin, joka sijaitsee Dalmatian rannikolla Kroatiassa. Varsinkin Splitin vanhassa kaupungissa huomasi, että Kroatia on ollut lomakohteena viime vuosina selkeässä nosteessa. Kapeat kadut tulvivat turisteja ja matkamuistokojuja löytyi joka nurkalta. Vaikka kaupunkina Split olikin kaunis, eniten mua kuitenkin viehättivät kivirantojen kristallinkirkas vesi sekä Krkan kansallispuiston upeat vesiputoukset.

Syyskuussa palasin taas kouluun, kun aloitin maisteriopintoni Helsingissä ja opiskelut pitivätkin mut kiireisenä lähes koko loppuvuoden. Olin odottanut koulun alkua innolla, mutta näin ensimmäisen lukukauden jälkeen fiiliksiäni kuvailisin parhaiten sanalla "meh". Mikkelin intensiivisen ja interaktiivisen opetuksen jälkeen pääkampuksen meininki tuntuu tosi yksitoikkoiselta ja tylsältä. Kurssit koostuvat lähinnä luennoitsijan monologeista sekä artikkelireflektioista, joita kukaan ei todennäköisesti edes lue ja palautteeksi lätkästään joku keskiverto arvosana. Tämä on toki vain mun näkemys eikä yhden lukukauden perusteella pitäisi tehdä johtopäätöksiä, mutta olin silti odottanut vähän enemmän.

Koulunkäynnin nihkeydestä huolimatta Helsinkiin olen kuitenkin sopeutunut hyvin. Kun kipuan kierreportaita pitkin ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan asuntooni, tunnen tulevani kotiin. Rakastan istua viikonloppuaamuisin ikkunalaudalla aamukahvin kanssa ja tuijotella ikkunastani näkyviä Johanneksenkirkon torneja. Kaikista ihaninta on asua niin lähellä merta ja odotankin innolla pääseväni Ursinin kalliolle ihastelemaan kevään tuloa.

Vaikka pidänkin asunnostani kovasti, oli silti ihanaa tulla joululomaksi vanhemmilleni. Joululoma mulla alkoikin sopivasti samana päivänä kun täytin 22 vuotta. Itse joulun pyhät vietimme perheen kanssa mummolassani Jyväskylän Tikkakoskella, mutta välipäiviksi palasimme takaisin Turkuun, jossa tänään juhlistamme kavereiden kanssa vuodenvaihdetta sitsien merkeissä.

Vaikka vuosi 2016 onkin ollut täynnä ihania asioita, en ole varma, pidinkö viimevuotista lupaustani täysin. Olen ollut hetkittäin onnellinen, mutta samaan aikaan kovin alakuloinen ja voimaton, välillä jopa masentunut. Odotukseni vuoden suhteen olivat toki korkealla ja nyt olen pettynyt, kun se ei lopulta ollutkaan mikään tajunnanräjäyttävän upea. Vuosi alkoi hienosti, mutta nyt fiilikset ovat jokseenkin antikliimaksiset.

Syksyn aikana aloin myös kyseenalaistamaan koulutuksen suhteen tekemiäni valintoja. Löytäisinkö itseni kauppiksesta, jos olisin lukion jälkeen pitänyt välivuoden ja oikeasti pohtinut, mitä haluan työkseni tehdä? Olenko hukannut 3,5 vuotta elämästäni vain kiireen ja etenemispaineiden takia? Voihan hyvin olla, etten viihtyisi toisessa koulussa yhtään sen paremmin. Äitini on kuitenkin joskus sanonut, että jos johonkin ei ole tyytyväinen, sitä on pyrittävä muuttamaan ja oman empiirisen havainnointini perusteella äiti on valitettavan usein oikeassa. Kauppista en aio missään tapauksessa jättää kesken, mutta mielessä ovat pyörineet kevään pääsykokeet sekä toisen tutkinnon suorittaminen kauppisopintojen lisäksi. Pääsykoekirja on jo hankittu, enää pitäsi löytää uskallus seurata omaa kutsumustaan.

Mennyt vuosi kului osaltani hyvin pitkälti edellisestä vuodesta palautumiseen. Välillä laiminlöin sosiaalista elämääni ja oleskelin omissa oloissani, toisaalta taas kaipasin seuraa ja tunsin itseni ajoittain yksinäiseksi. Lisäksi kävin läpi jonkun sortin identiteettikriisiä. Se ei kuitenkaan ollut lainkaan huono asia, sillä itsensä etsiskely ei tässä elämänvaiheessa ole mitenkään pahitteeksi. Elämän analysointi ja pohdiskelu ei kuitenkaan itsessään johda yhtään mihinkään ja siksi 2017 onkin toivottavasti toiminnan vuosi. Muutama isompi projekti on jo tiedossa ja niistä kirjoittelen varmasti jatkossa. Nyt toivotan kuitenkin kaikille hyviä pirskeitä täksi illaksi sekä oikein onnellista uutta vuotta!

Krooninen tyytymättömyys

Mun pitäisi ehkä esittää jotain tekosyitä sille, miksi olen laiminlyönyt blogiani runsaat kolme kuukautta. Noh, mainitaan nyt ainakin muutto, koulukiireet sekä jonkin asteen saamattomuus. Välillä musta myös tuntuu, etten uskalla enää kirjoittaa yhtä avoimesti mun fiiliksistä. Nyt mieleni on kuitenkin vallannut sen tason ahdistus, että on pakko päästä purkamaan sitä kirjallisessa muodossa. Tänään tulee myös kuluneeksi tasan vuosi mun viimeisestä sytostaattikuurista, joten tunsin tämän luontevaksi hetkeksi palata takaisin näppäimistön ääreen.

Tiedättekö sen fiiliksen, kun joskus odottaa jotain tosi kovasti ja sitten pettymys onkin suuri, kun kaikki ei ihan täytäkään odotuksia. Koko sairastamisen ajan yks mun tärkeimmistä voimanlähteistä oli ajatus siitä, miten ihanaa ja siistiä elämä tulee olemaan kun hoidot ovat ohitse. Ekat kuukaudet menivätkin nopeasti siinä onnellisuuspilvessä. Musta tuntui, että mua ympäröi joku ylenpaattisen positiivisuuden aura. Kesän jälkeen tuo alkuhuuma on kuitenkin lähtenyt haihtumaan ja yhtäkkiä kaikki maistuukin taas ihan pahvilta.

Pääasiassa kaikki on tosi hyvin; oon fyysisesti edelleen kunnossa, mulla on kiva kämppä ihanalla alueella, hyvä opiskelupaikka sekä lyhyempi matka Turkuun vanhempieni luokse. Silti mua vaivaa krooninen tyytymättömyys. Tuntuu, etten saa elämästä irti tarpeeksi, vaikka kuinka pyrkisin nauttimaan jokaisesta hetkestä.

Eniten kyrsii mun koulunkäynti. Tiedän, että se voi johtua ihan vaan alkukankeudesta pitkän kesäloman jälkeen, mutta mulla ei oo ikinä ollut näin matalaa motivaatiota koulun suhteen. Mä olen aina ollut hyvä koulussa ja pitänyt opiskelusta, mutta nyt en ole saanut kunnon touchia koulutöiden suorittamiseen ja kaikki tuntuu pakkopullalta. Duunia tuntuu olevan paljon enemmän kuin kandivaiheessa ja vapaa-aikani käytän mieluiten nukkuen, koska muuten en millään jaksaisi raahautua luennoille. Oon miettinyt josko mun pitäisi vähän höllätä tahtia ja ottaa suosiolla vähemmän kursseja, mutta jotenkin se tuntuisi luovuttamiselta. Vertailen itseäni jatkuvasti muihin ja pelkään jääväni jälkeen, jos en jaksa tsempata tarpeeksi.

Lisäksi musta tuntuu, ettei tää koulutus välttämättä anna mulle valmiuksia harjoittaa sellaista ammattia, jossa mun taidoista, persoonasta tai elämänkokemuksesta olisi oikeasti hyötyä. Mä en halua tehdä dollarimerkit silmissä kiiluen duunia, joka on mun mielestä ihan jees. Haluan tehdä jotain mistä oikeasti nautin ja olla ihan helvetin hyvä siinä. Oravanpyörässä juokseminen ei sitä välttämättä ole.

En tahdo olla kiittämätön siitä kaikesta, mitä mulla tällä hetkellä on. Jonkilainen identiteettikriisi on kuitenkin meneillään ja mulla on tosi ristiriitaisia fiiliksiä sen suhteen, miten mun tulisi nyt toimia. Toisaalta tahtoisin valmistua nopeasti ja siirtyä päämäärättömän haahuilun sijaan työelämään tekemään jotain yhteiskunnallisesti merkittävää. Toisaalta taas tuntuu, etten ole kokenut vielä tarpeeksi tai löytänyt sitä omaa juttuani. Muun muassa viime syksyn peruuntunut vaihto kummittelee jatkuvasti takaraivossa. Mua harmittaa, että jäin paitsi kokemuksesta, jota monet mun ystävät ovat kuvailleet elämänsä parhaaksi. Maisterivaihtokin voi jäädä vain haaveeksi, ellen suoriudu syksyn opinnoista riittävän hyvin arvosanoin, mikä lisääkin kouluahdistustani entisestään.

Valivalivali. Mihin mä sitten olen tällä hetkellä tyytyväinen? Tietysti siihen, että kontrollit ovat menneet mukavasti ja fyysinen terveys on väsymystä lukuunottamatta pysynyt kunnossa. Siihen, että vuoden kasvatuksen jälkeen hiukset ylttävät jo melkein kokonaan ponnarille. Ja lisäksi vielä siihen, että kohta on taas se aika vuodesta, kun on sosiaalisesti hyväksyttävää hyräillä Last Christmasia julkisilla paikoilla. Kaikkein onnellisin olen kuitenkin siitä, että olen päässyt muuttamaan taas omilleni. Pidän kovasti mun uudesta asunnosta ja se tuntuu kodilta ihan eri tavalla kuin mun edellinen asunto Mikkelissä, vaikka onkin muutaman neliön pienempi.

Rakastan asua Punavuoressa, koska siellä tuoksuu meri. Joskus tuntuu tosi absurdilta kävellä sata metriä omalta kämpältä etelään ja löytää itsensä keskeltä Eiran luksuslukaaleja sekä saksalaisten statusautojen rivistöjä. Vaikka tunnelma Eirassa onkin melkein satukirjamaisen ihana, on silti aina mukava palata köyhälistön puolelle Rööperin rappioromanttisiin maisemiin. Loppuvuoden tavoitteena on oppia rakastamaan elämää kaikessa epätäydellisyydessään yhtä paljon.

Huippuviikko

Huh huh, viime viikko oli kyllä paras viikko vähään aikaan! Se sai mahtavan startin heti maanantaina, kun pitkän etsinnän jälkeen löysin itselleni asunnon Helsingistä. Asunnonmetsästys ei tosiaan ollut mitään helppoa hommaa, sillä kaikki vähänkään järkevän hintaiset yksiöt keskustan läheisyydestä vuokrattiin lähes heti ilmoitusten julkaisun jälkeen eteenpäin. Huijausyrityksiltäkään en asuntojahdissa välttynyt. Mulle nimittäin yritettiin vuokrata kämppää sillä ehdolla, että olisin maksanut ensimmäisen kuun vuokran sekä takuut ennen kuin olisin päässyt katsomaan asuntoa tai edes vuokrasopimusta. Siihen asti kämppä olikin vaikuttanut liian hyvältä ollakseen totta. Itse olen välillä niin sinisilmäinen, että olisin saattanut uskoakin koko jutun, mutta onneksi vanhemmat tajusivat, että homma haiskahtaa ja pahasti.

Uusi kämppä löytyi lopulta Punavuoresta. Koolla asuntoa ei suinkaan ole pilattu, neliöitä nimittäin löytyy ruhtinaalliset 17,5. Niin pienen asunnon sisustaminen vaatikin jo vähän taktista silmää, sillä hukkaneliöihin ei juurikaan ole varaa. Asunto vapautuu vasta elokuun alussa, joten mulla on tässä hyvää aikaa metsästää asuntoon tarpeeksi pientä ruokapöytää, koska mun nykyinen sinne tuskin mahtuu. Asunnon pientä kokoa kompensoi kuitenkin Punavuoren kaunis miljöö sekä loistava sijainti. Pääsen sieltä suht nopeasti kävellen Töölöön kouluun sekä Kamppiin, josta sitten huristelen viikonloppuisin Onnibussilla tyhjentämään porukoiden ruokakomeroita. 

Tiistaina huippuviikko jatkui Musen keikalla Hartwall Arenalla. Keikka oli visuaalisesti toteutettu upeasti ja permannon päällä lentelevät pyöreät lennokit jatkoivat saumattomasti yhtyeen Drones-konseptialbumin teemaa. Keikan päätti mun ehdoton suosikki Musen biiseistä eli Knights of Cydonia. Mulle tulee kyseisestä biisistä kylmät väreet ihan vaan bussipysäkillä kuunnellessakin ja nyt livenä sama efekti oli moninkertainen siihen verrattuna.

Keskiviikkona tein pikavisiitin Mikkeliin, josta sain vihdoin kauppatieteiden kandidaatin tutkintotodistukseni. Tuntui kyllä ihan mahtavalta saada viimein paperit oikeasti käteen, vaikka juhlistinkin sitä jo huhtikuussa, kun suurin osa vuosikurssistani valmistui. Samalla tuntui vähän haikealta, sillä nyt mulla ei enää ole mitään "pakollista" syytä käydä Mikkelissä, jossa oon kuitenkin asunut suurimman osan täysi-ikäistymisen jälkeisestä elämästäni.

Illalla palasin Helsingin kautta takaisin Turkuun, sillä torstaina mun piti aloittaa valmistelemaan kandijuhlia, jotka pidin perjantaina kavereilleni. Tein juhliin vaahtokarkki-kinuskijuustokakun, josta tuli kyllä ihan taivaallisen hyvää, vaikka itse sanonkin.

Lauantaina käytiin kavereiden kanssa pelaamassa Room Escapea. Kyse on siis huonepakopelistä, jossa on tarkoitus päästä ulos huoneesta tunnin sisällä ratkoen erilaisia tehtäviä, jotka vievät pelissä eteenpäin. Meidän porukka selvisi haasteesta ja aikaakin jäi runsaat viisi minuuttia ylimääräistä. Tää oli mulle jo toka pelikerta ja edelleen voin kyllä suositella kokeilemaan. Mun pelaamiin huoneisiin voi varata aikoja täältä sekä täältä. Kertokaa myös toki mikäli teillä on kokemuksia muista Room Escape -huoneista!

School's Out, Summer's In

Toukokuu vaihtuu kohta kesäkuuksi ja samalla tapahtumarikas kevät lähentelee loppuaan. Sain pari viikkoa sitten kandiopintoni Mikkelissä päätökseen, mikä tarkoittaa myös sitä, että jouduin hyvästelemään Mikkelin viimeisen kerran asuinkaupunkinani. Vaikka ajoittain mulla olikin vaikeuksia sopeutua normaaliin arkeen ja tunsin itseni välillä hieman ulkopuoliseksi, kevät meni loppujen lopuksi tosi nopeasti ja tuntui haikealta jättää taas yksi etappi elämästä taakseen ja jatkaa kohti uusia seikkailuja.

Toistaiseksi mun seikkailut siirtyivätkin takaisin Turkuun, jossa nyt asustelen vanhemmillani kunnes löydän Helsingistä sopivan asunnon syksyä varten. Toistaiseksi asunnonmetsästys ei ole tuottanut tulosta, sillä opiskelija-asuntoihin on niin järjettömän pitkät jonot ja yksityisten vuokrat ovat opiskelijalle vähän suolaisia. Asiaa tietysti vaikeuttaa sekin, että olen asunnon sijainnin suhteen aika nirso, sillä asuisin mieluiten keskustan tuntumassa. Onneksi tässä on vielä aikaa elokuuhun asti. Tosin kämppä olisi hyvä löytää ennen korkeakoulujen yhteishaun tulosten julkistamista, koska silloin vuokrayksiöiden kysyntä nousee huomattavasti. Kaikki apu asunnon löytämiseen otetaan siis myös lukijoilta mieluusti vastaan!

Koulun loppumisen jälkeen oon oleskellut paljon meidän mökillä. Koska viime kesä meni mun osalta vähän harakoille sairastumisen takia, oonkin ajatellut lomailevani tämän kesän ihan suosiolla. Ehtiihän niitä töitä tehdä vielä ihan yllinkyllin. Pelkästään parin viikon toimettomuus on kuitenkin tehnyt musta niin flegmaattisen, että jossain vaiheessa varmaan täytyy keksiä jotain rakentavaa tekemistä. Ehkäpä löytäisin nyt aikaa ja energiaa aktivoitua täällä blogin puolella, keväällä kun kirjoittaminen jäi muiden kiireiden takia vähäiseksi. Mulla on kyllä luonnoksena useampikin keskeneräinen teksti, joissa pohdiskelen syöpään liittyviä asioita. Välillä on vaan niin vaikeaa pukea omia fiiliksiä sanoiksi, että en ole saanut niitä hiottua julkaisukelpoisiksi. Kuun alussa mua kuitenkin haastateltiin aiheesta ylioppilaslehti Ainon artikkelia varten ja sen voi nyt käydä lukemassa täältä.

Sellaiset olivat kuulumiset tällä kertaa. Mukavaa alkavaa kesää kaikille!

Wappu 2016

Heissan jälleen! Vapusta on nyt kulunut jo tovi, mutta ajattelin postvappudepressiotani lieventääkseni kirjoitella hieman viikon takaisista kuulumisistani. Tänä vuonna mun vappu alkoi hyvissä ajoin jo edeltävän viikon keskiviikkona WappuAallon ja NESU-KY:n vappusitsien merkeissä Otaniemessä. Jatkojen jälkeen palasin kuitenkin jo seuraavaksi aamuksi Mikkeliin, sillä muutamat kouluhommat odottivat vielä ennen viikonloppua.

Perjantaina sitsattiinkin sitten vuorostaan Mikkelissä, kun toisen vuoden opiskelijat saivat Capstone-kurssinsa päätökseen ja juhlistivat sitä perinteisillä Thesis-sitseillä, joiden teemana oli tänä vuonna Old Hollywood Glam. Sitseillä jaettiin toisen vuoden opiskelijoille myös palkintoja erinäisistä suorituksista, kuten ”Hangover of the Year”, ”Best Ass” ja ”Party Animal”, jonka kalastelin viime vuonna vastaavilla sitseillä omiin nimiini.

Sitsailut eivät kuitenkaan päättyneet perjantai-iltaan vaan seuraavana aamuna lähdettiin parin kaverin kanssa Ouluun NESU-Finanssin Make America Great Again –sitseille. Ennen sitsejä ehdittiin sopivasti pyörähtämään Oulun keskustassa ja nappaamaan pakolliset turistikuvat Toripolliisin kanssa. Sitsit sujuivat hyvin ja aamulla lähdettiin suhteellisen väsyneissä tunnelmissa takaisin kohti Mikkeliä.

Viikonlopun jälkeen pidin muutaman päivän taukoa juhlinnasta, sillä varsinkin Oulun reissun jälkeen kunnon yöunet tekivät hyvää. Torstaina vappuhulinat saivat kuitenkin jatkoa, kun suuntasin Helsinkiin Kymppisuoraa varten. Kymppisuora on KY:n ilmailukerhon KY-mpin järjestämä appro, jossa kierretään 10-ratikan reitin varrella sijaitsevia baareja sekä tehtävärasteja. Vaikka approlla olikin hauskaa, tunnelmaa hieman latisti sateinen ja kolea sää. Itse en jäänyt Kymppisuoran jatkoille Helsinkiin vaan lähdin puolilta öin bussilla Turkuun keräämään voimia viikonloppua varten.

Lauantaina oli vuorossa itse pääpäivä ja lähdin aamulla Turusta takaisin Helsinkiin, jossa vapunvietto alkoi KY-talolla vapputerassin ja PreMantan merkeissä. Torstain sateinen sää oli muuttunut auringonpaisteeksi ja muutenkin ilmassa oli ihanaa kevään tuntua. 

KY-talolta matka jatkui KY:n vappukulkueen mukana Mantalle, jossa lakitusvuorossa oli Taideyliopisto. Mantan lakituksen jälkeen lähdettiin Tuomiokirkolle, jossa on perinteisesti ollut Mikkelin kampuksen opiskelijoiden ja alumnien tapaaminen.

Illalla viimeisenä pysäkkinä toimi Kaivohuone, jossa esiintyjänä oli tänä vuonna Robin. Ylpeänä turkulaisena olin tästä erittäin innoissani ja mulla olikin Ränniranneke, jolla pääsin sisään jonottamatta, jotta olisi enemmän aikaa etsiä hyvä paikka keikan ajaksi. Paikka löytyi lopulta tokasta rivistä, mutta sen verran reunasta, että tanssimisellekin oli tilaa. Keikka oli hyväntuulisen energinen ja Robin heitti lavalla pariin otteeseen jopa voltin. Musta oli kuitenkin vähän hassua, että Robin laittoi esiintyessään hetkeksi ylioppilaslakin päähänsä, mikä omasta mielestäni on vähän etiketin vastaista, herra kun ei itse vielä ole ylioppinut, mutta ehkä se nyt tämän kerran häneltä sallittakoon. Muuten olin keikkaan hyvinkin tyytyväinen.

Sunnuntaina ainejärjestömme Probba kokoontui vielä Ullikselle viettämään kaunista kevätpäivää ennen kuin lähdettiin illalla bussilla takaisin kohti Mikkeliä. Vaikka ilma oli lauantaina ja sunnuntaina hyvinkin aurinkoinen, tunsin oloni jo bussimatkalla flunssaiseksi ja seuraavat kaksi päivää olinkin siksi saikulla. Tiistaina sain kuitenkin antibiootit ja sen jälkeen olo on onneksi kohentunut. 

Keskiviikkona lähdin tentin jälkeen Mikkelistä taas kerran Helsinkiin, jossa mua haastateltiin Aino-lehden artikkelia varten. Maanantaina olisi vielä tarkoitus ottaa samaa artikkelia varten kuvat jossakin päin Helsinkiä. Haastattelun jälkeen jatkoin Helsingistä Turkuun, jossa vietän loppuviikon. Pääasiassa olen oleskellut mökillämme nyt kun on kerta ollut näin ihanat ilmat. Toivottavasti säät myös pysyvät yhtä aurinkoisina ja lämpiminä.

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

PS. Kolmen viikon takaiset kontrollikuvat olivat puhtaat eli nyt vain sitten odotellaan hymyssä suin seuraavia!

Kevätloma ja muita höpinöitä

Heissan ja hyvää sunnuntai-iltaa kaikille! Taas on päässyt vierähtämään pari viikkoa siitä, kun viimeksi kirjoittelin kuulumisistani, joten tänään päätin palata näppäimistön ääreen ja kertoa viimeaikaisista tapahtumista.

 

Viime viikolla vietin kevätlomaa Turussa. En ollut tehnyt mitään ihmeempiä suunnitelmia lomalle, mutta lopulta päätettiin äidin kanssa lähteä ihan extempore risteilylle. Ei ollut mikään turha reissu, sillä laivalta tarttui mukaan muun muassa Ted Bakerin mekko mun vuosikurssin valmistujaisiin, joita juhlitaan ensi viikon lauantaina. En itse saa tuolloin vielä tutkintotodistusta, mutta on ihanaa nähdä kavereita taas pitkästä aikaa täällä Mikkelissä. Eikä mullakaan enää onneksi ole paljoa opintoja jäljellä tänä keväänä, enää kaksi kurssia ja sitten on tutkinto kasassa.

 

Mun opiskelut ei kuitenkaan pääty siihen, sillä viime viikon tiistaina sain opiskelupaikan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin maisteriohjelmasta. Syksyllä on siis edessä muutto Helsinkiin ja nyt viikonloppuna täyttelinkin jo hakemuksia opiskelijakämppiä varten. Nyt sormet ristiin, että osuisi joku hyvä kohdalle.

 

Viikko sitten olin pitkästä aikaa sairaalassa, kun jouduin kuumeen ja pahoinvoinnin takia päivystykseen. Mitään ihmeempiä ei ainakaan keuhkokuvasta tai labroista löytynyt eli meni jälleen heikon vastustuskyvyn piikkiin. Tän viikon torstaina kävin myös mun ekoissa kontrollikuvauksissa, joiden tuloksista kuulen ensi tiistaina. Jatkossa multa tullaan ottamaan kontrolleissa PET-kuvat, mutta tällä kertaa otettiin poikkeuksellisesti TT, sillä PETissä saattaisi vielä näkyä jotain aktiivisuutta johtuen alkuvuoden sädehoidoista. TT on muuten paljon mukavampi tutkimus kuin PET, mutta en varmaan ikinä totu siinä käytettävään varjoaineeseen. Siitä tulee nimittäin sellanen lämmin fiilis alavatsaan ja tuntuu siltä et pääsis kuset housuun. Aina se jotenkin pääsee yllättämään, vaikka kuinka etukäteen muistutettaisiin.

 

Perjantaina puolestaan olin Sylvan FUCK CANCER -kampanjan bileissä Helsingin Nosturissa. Ennen varsinaisia bileitä käytiin drinksuilla yhdessä salakapakassa, jonne meidät johdatettiin 100 Dogs -nimisestä baarista. Tunnelma, asiakaspalvelu sekä itse drinksut olivat kaikki ensiluokkaisia, joten en voi muuta kuin suositella. Baarissa oli tarjolla kunnon hifistelydrinkkejä, joiden hinta voi tuntua hieman suolaselta, jos on tottunut kolmen euron hanaolueen, mutta kerrankos sitä.

 

Oli mukavaa tavata muita nuoria aikuisia, joilla on taustaa syövän kanssa, sillä kokemusten vaihtaminen on edelleen hyvin terapeuttista ja auttaa jatkuvasti löytämään uusia näkökulmia syöpään ja siitä toipumiseen myös henkisesti. Nyt uskon myös, että uskallan tulevaisuudessa osallistua rohkeammin Sylvan toimintaan ja mahdollisesti ryhtyä vertaistukihenkilöksi.

Maaliskuun kuulumiset

Oon pitänyt bloggailusta taukoa koulukiireiden takia, mutta nyt aattelin taas vähän päivitellä mun kuulumisia, sillä muutama lukija on jo ehtinyt huhuilla mun perään. Oon nyt asustellut täällä Mikkelissä runsaat 1,5 kuukautta ja elämä on lähtenyt kivasti rutinoitumaan. Lisäksi oon näinkin lyhyessä ajassa saanut uusia ihania ystäviä ja muutenkin viihdyn Mikkelissä hyvin. Silti mulla on välillä kova ikävä Turkua ja mun perhettä. Siksi viikon päästä alkava kevätloma tulee kyllä tarpeeseen. Muutenkin oon innoissani kevään lähestymisestä, vaikka viimeaikaiset loskasäät ei olekaan ollut kauhean mieluisia.
 

Koulu on sujunut ihan hyvin, vaikka en aina ihan satasella jaksakaan panostaa. Tässä kohtaa on tärkeämpää, etten polta itteäni loppuun, jotta jaksan vielä puristaa loput kolme kurssia. Niiden jälkeen olisikin sitten tarkoitus saada kandin paperit käteen, sillä kandityöni kirjoitin jo viime keväänä. Loppusuora siis häämöttää jo!

Nyt viimeaikoina ohjelmassa on kuitenkin ollut muutakin kuin pelkkiä koulutöitä. Viime viikolla mun opiskelijajärjestö, Probba, järkkäsi appro/rastikierrostapahtuman nimeltä Mikkeli Road Trip eli tutummin MRT. Teemana oli tänä vuonna ”Jungle Fever” ja mä olin itse pitämässä rastia, jolla pelattiin flipcuppia. Hauskaa oli, niin itse tapahtumassa kuin jatkoillakin.
 

Tän viikon tiistaina pääsin jälleen sonnustautumaan haalareihin kun vuorossa olivat Tänään Juan –sitsit. Siellä olin ensimmäistä kertaa toastmasterin roolissa ja alkukankeudesta huolimatta homma sujui ihan hienosti. Oli mielenkiintoista nähdä sekin puoli sitseistä.
 

Huhtikuun alussa mulla on taas TT-kuvaus, jolla tsekkaillaan miltä mun välikarsinassa näyttää nyt kun hoitojen loppumisesta on kulunut reilut 2 kuukautta. Kyse on siis ihan rutiinikontrollista, joita mulla on säännöllisesti vielä viiden vuoden ajan. Vähän jännittää, sillä viimeksi multa on otettu TT sädehoitojen alkupuolella, mutta oon silti hyvin luottavainen siihen, että kaikki on edelleen ihan kunnossa.

Ihanaa alkukevättä kaikille!

Back 2 Basics

Hoitojen loppumisesta on vierähtänyt jo kokonainen kuukausi ja siinä ajassa onkin ehtinyt tapahtumaan vaikka mitä! Kolme viikkoa sitten muutin takaisin Mikkeliin omaan asuntoon. Oli ihanaa päästä taas sisustamaan omaa kämppää ja olenkin viihtynyt asunnossani loistavasti.

Muuton myötä jatkoin myös opiskelujani. Mut otettiin täällä hyvin vastaan, oli ihanaa nähdä kavereita pitkästä aikaa ja tutustua uusiin fukseihin. Vaikka pääasiassa olenkin ollut ilman peruukkia koulussa, välillä olen vaihtanut päiväksi hiustyyliä ihan vain hämmentääkseni ihmisiä. 

Paluu normaaliin arkeen on muutenkin tuntunut hyvältä, vaikka olenkin luentojen jälkeen usein aivan poikki. Lisäksi onnistuin heti ensimmäisellä viikolla hankkimaan itselleni sitkeän nuhan. Sillekin löytyi kuitenkin selitys ensimmäisten kontrolliverikokeiden tuloksista: leukosyyttien sekä auttaja-T-solujen arvot olivat vielä alhaiset, mikä taas heikentää elimistön immuunijärjestelmää. Kyllä se vaan kertoo siitä, että aika tuhtia tavaraa sinne suoneen puolen vuoden ajan tiputeltiin, kun kroppa joutuu edelleenkin niistä toipumaan.

 

Kävin myös uudelleen foniatrilla tutkituttamassa halvaantuneen äänihuuleni ja nyt vasemmassa äänihuulessa näkyi jo liikettä. Olenhan sen huomannut äänestänikin, joka on nyt paljon vahvempi kuin loppusyksystä. Siitä huolimatta käyn muutaman kerran puheterapiassa, jotta ääni kuntoutuisi täysin ennalleen; laulaminen nimittäin ei vieläkään onnistu aivan samaan malliin, mikä entisenä kuorotyttönä vähän harmittaa.

 

Viime viikon torstaina vietettiin Maailman syöpäpäivää ja sain asian tiimoilta yhteydenoton MTV Lifestylen toimittajalta. Mun ja maikkarin yhteistyönä syntyikin sitten artikkeli, jonka voi käydä lukaisemassa täältä.

2015

Vuosi 2015 ei ole ollut mun vuosista ehkä se onnellisin, mutta sitäkin tärkeämpi. Nyt se kuitenkin vetelee jo viimeisiään, joten on hyvä hetki muistella kuluneen vuoden tapahtumia. Samalla kerron tarkemmin, miten syöpädiagnoosiin mun kohdalla mutkien kautta päädyttiin.

Alkuvuosi kului opiskelukiireiden parissa. Oli sitsejä, Pikkulaskiaista, risteilyjä ja wappuhulinaa, mutta myös aherrusta kurssien ja kandityön parissa. Tunsin kevään aikana itseni usein väsyneeksi, mutta ajattelin sen johtuvan lähinnä stressistä. Huhtikuussa alkoivat myös ensimmäiset nielemisvaikeudet. Uupumuksesta huolimatta kandityö valmistui huhtikuun lopulla ja toukokuussa aloitin työt konsulenttina.

Toukokuun lopulla pyörryin ajaessani auton rattiin ja tuolloin hakeuduin ensimmäisen kerran lääkäriin. Kattavien neurologisten tutkimusten perusteella ei kuitenkaan löytynyt mitään selitystä pyörtyilylle. Kesän edetessä oireet lisääntyivät; pyörtyilemiset jatkuivat, nielemisestä tuli vaikeampaa ja heräsin öisin pahaan yskään ja hengitysvaikeuksiin. Juhannuksena pyörryin kolmesti peräkkäin ja sen seurauksena jouduin TYKSin päivystykseen, josta mut myöhemmin siirrettiin sydänosastolle. Seuraavien kahden päivän aikana mulle tehtiin sydänpuolen tutkimukset, mutta niistäkään ei löytynyt selitystä jatkuvalle pyörtyilylle. Kaikesta huolimatta mulle asennettiin ihon alle rytmivalvuri, joka tarkkaili jatkuvasti mun sydämen rytmiä mahdollisten rytmihäiriöiden varalta.

Kävin yskän ja nielemisvaikeuden takia myös korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärillä, joka määräsi oireisiini yskänlääkettä sekä antibioottikuurin. Samainen lääkäri myös väitti, ettei nielemisongelmassani ole kyse sairaudesta vaan mahdollisesti psyykkisestä ongelmasta. Se oli turhauttavaa, sillä tunsin itse, ettei kaikki ollut fyysisesti kunnossa.

Rytmivalvurin asennuksen jälkeen edessä oli Ruisrock. Mulle on edelleen arvoitus, miten selvisin niistä kolmesta kuumasta kesäpäivästä ja edestakaisesta pyöräilystä ilman sen suurempia ongelmia. Hengittäminen festarialueella oli toki vaikeaa ja öisin en saanut nukuttua yskimiseltäni, mutta ajattelin sen johtuvan vain hiekkapölystä. Ruisrock oli kuitenkin kokonaisuudessaan ehdottomasti kesän paras viikonloppu, niin sään kuin festaritunnelmankin puolesta. Myös Ruissitsit olivat mainitsemisen arvoinen kokemus!

Seuraavalla viikolla kävin mun oireiden takia vielä kerran lääkärissä, sillä en enää pystynyt nielemään kiinteää ruokaa tai hengittämään kunnolla selinmakuulla. Mä en siinä kohtaa enää ollut varma pärjäisinkö Hongkongissa mikäli oireille ei tulisi loppua. Lääkäriltä sain lähetteen keuhkokuvaan, jossa kävin vielä samaisen päivän iltana. Keuhkokuvassa mun välikarsinassa näkyi ylimääräistä massaa, joka painoi mun yläonttolaskimoa sekä ruoka- ja henkitorvea kasaan. Hetken aikaa mä olin todella helpottunut siitä, että syy mun oireille oli vihdoin löytynyt. Ymmärsin mistä oli kyse vasta kun luin kiireelliseksi merkitystä TYKSin lähetteestäni sanat "tuumoriepäily, lymfooma?".

Seuraavana päivänä kasvain todettiin koepalan myötä pahanlaatuiseksi ja sain heti mun ensimmäisen ensiapusytostaatin voimakkaiden oireiden takia. Heti ensimmäisen sytostaatin jälkeen hengittäminen ja nieleminen alkoi vähitellen helpottua ja kun viikon kuluttua kotiuduin sairaalasta, oli oloni jo paljon parempi.

Lyhyen kotiloman jälkeen aloitettiin mun varsinaiset sytostaattikuurit, joita loppujen lopuksi oli yhteensä seitsemän. Vaikka sivuoireet tekivätkin olosta välillä sietämättömän, ehdin tehdä hoitojen välipäivinä vaikka mitä. Muun muassa mun pikkuveljen syntymäpäivänä kokeiltiin perheen kanssa Room Escape -peliä, josta muuten selviydyttiin kuuden sekunnin turvin. Lisäksi oon virkannut, käynyt leffassa, nähnyt säännöllisesti mun kavereita ja kävimpä joulukuun alussa yksillä sitseilläkin, joskaan alkoholia en voinut siellä nauttia. Aina oli kuitenkin tärkeää muistaa hygienia mahdollisten tartuntojen varalta, joten käsidesi kulki laukussa mukana.

Nyt joulukuussa mun arkea ovat dominoineet sädehoidot, joskin sinne väliin mahtui myös mun 21. syntymäpäivä. Tänä vuonna noita hoitoja on jäljellä enää kaksi ja torstaina suuntaan juhlistamaan uutta vuotta Helsinkiin. Samat kuviot jatkuvat kuitenkin vielä vuodenvaihteen jälkeen, sillä viimeiset viisi hoitokertaa venyvät tammikuun puolelle.

Mitä mä sitten ensi vuodelta odotan? Ensiksi odotan tietysti syöpähoitojen loppumista ja sen jälkeen paluuta opiskeluelämään ja valmistumista kauppatieteiden kandiksi. Lisäksi odotan kesää, MUSEn ja Coldplayn keikkoja sekä Ruisrockia. Ennen kaikkea odotan kuitenkin sitä, että saan nauttia elämästä juuri niin kuin kuuluukin: terveenä, oireettomana ja siitä kiitollisena. Mulla ei oo tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, mutta sen voin vannoa, että teen kaikkeni, jotta vuodesta 2016 tulisi edellistä onnellisempi.

Onnellista uutta vuotta!

Probba in my heart

Sain eilen yllättäen postia, joka sai mut kyynelehtimään liikutuksesta. Kyseessä oli tervehdys Mikkelistä ainejärjestöltäni Probbalta. Paketti oli pullollaan kaikkea pientä kivaa ilahduttamaan mun pitkiä sairaspäiviä, mutta kaikista ihaninta oli kuitenkin kortin takapuolelle kirjoitettu teksti, joka avas välittömästi mun kyynelkanavat ja teki mut käsittämättömän onnelliseksi siitä, että saan olla osa meidän hienoa Probba-yhteisöä. Näin kauniita sanoja lukiessa tulee pakostakin sellanen fiilis, että oon onnistunut ihmisenä edes jossain ja samalla toivottavasti myös rikastuttanut muiden elämää.

Kiitos Probba, ootte aina mun sydämessä ja teidän tuki on mulle korvaamatonta. Toivottavasti nähdään pian.

Böönalove,

Jutta

Entäs mun opinnot?

Syksystä 2001 lähtien mua on joka syksy odottanut koulunpenkki, milloin musiikkiluokalla, milloin IB-lukiossa ja nyt viimeisimpänä kauppakorkeakoulussa. Vaihdon peruuntumisen johdosta mulla on siis ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tiedossa vapaa syksy. Ensin olin et ei vittu mut sit olin et ei saatana. Tähänkö mun nousujohteinen akateeminen ura nyt sitten tyssäsi?  Olenko mä enää opiskelija? Valmistunko edes ikinä?

Vaihdon peruuntuminen tietysti itsessään harmittaa, sillä olin kovasti odottanut mahdollisuutta poistua kerrankin mukavuusalueeltani ja kokea jotain ainutlaatuista. Pelkään, etten saa jatkossa enää vastaavaa tilaisuutta rikastuttaa maailmankuvaani. Myöskään kavereiden vaihto- ja matkapäivitykset sosiaalisessa mediassa eivät helpota oman reissuni peruuntumisen aiheuttamaa harmitusta. Voin rehellisesti sanoa olevani kateellinen ja siksi mun on vaikea olla iloinen muiden puolesta. Ja sepä vasta inhottavaa onkin.

Vaikeina aikoina vastoinkäymisten positiiviset aspektit on kuitenkin kaivettava jostain syvältä paskan syövereistä. Mun täytyy olla onnellinen siitä, että mun syöpä diagnosoitiin ennen kuin ehdin muuttaa Hongkongiin, sillä tuolloin asiat olisivatkin olleet hieman mutkikkaampia. Nyt saan kuitenkin ensiluokkaista hoitoa Suomessa ja vaihtoon voin halutessani lähteä vielä parantumisen jälkeenkin, vaikka sitten maisteriopintojen aikana, mikäli kandivaiheen vaihto ei osaltani toteudukaan. Ei se maailma onneksi sieltä minnekään katoa, vaikka joutuukin mua hetkisen odottelemaan.

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnosta mulla on tällä hetkellä kasassa 150/180 opintopistettä, ja viimeiset 30 noppaa olisin suorittanut vaihto-opintoina. Koska syksyn vaihto peruuntuu mun osalta terveydellisistä syistä, mun on myös mahdollista hakea vapautusta tutkinto-ohjelmamme pakollisesta vaihtojaksosta ja suorittaa loput tutkinnosta koulussani Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksella. Hoitoaikatauluni ei kuitenkaan sovi yhteen Mikkelin kampuksen läsnäolopolitiikan kanssa, joka vaatisi osallistumista kontaktiopetukseen aina kolme viikkoa kestävän moduulin ajaksi. Lisäksi opintotukikuukausia säästääkseni nostan opintotuen sijaan sairaspäivärahaa, joka rajoittaa lukukaudessa sallittujen opintopisteiden määrää (max 12 op. / lukukausi), joten opintoni eivät tästäkään syystä juurikaan edisty tulevan syksyn aikana.

Tulevan tarkka suunnitteleminen on aina ollut mulle tärkeä henkireikä. Vaihdon peruuntumisen aiheuttama tiedottomuus mun valmistumisen ajankohdasta ja jatko-opinnoista tuntuu ahdistavalta. Sinänsä homma on mulle varsin selkeä; pyrin yhä valmistumaan kandiksi ensi kesään mennessä, jotta voin aloittaa vuoden kuluttua maisteriopintoni Aallon Helsingin kampuksella. Tämän lisäksi pyörittelen edelleen mielessäni ajatusta oikikseen hakemisesta, joka on ollut mun haaveena pikkutytöstä asti. Töitä on siis tehtävä ja siksi olen suunnitellut suorittavani hoitojen aikana kurssin tai pari avoimessa yliopistossa, jotta parantumisen jälkeinen opiskelutaakka vähän helpottuisi.

Kaikesta huolimatta koen siis yhä olevani opiskelija. Koska opiskelijaelämään kuuluu tunnetusti muutakin kuin kirjoja ja pänttäämistä, pyrin sairastaessanikin silloin tällöin osallistumaan opiskelijatapahtumiin (äiti älä yhtään inise siellä). Tällä hetkellä mun dollarinvihreet haalarit odottaakin jo kuumotellen Mikkelin O-Weekia. Fuksit varokaa, Probban Ms. Party Animal vuosimallia 2015 on tulossa!

Tsemppiä opintoihin kaikille lukuvuotensa aloittaville!