Avoin kirje syövälle

Rakas syöpä,

Sä tulit mun elämään hieman yllättäen ja samalla sekoitit sen kertaheitolla. Tunteiden kuohuilta ei vältytty ja mun oli vaikea ajatella enää mitään muuta. Ihan alusta alkaen meillä oli ryppyjä rakkaudessa, kun sä ensitöiksesi päätit estää mua muuttamasta Hongkongiin ja pakotit mut jättämään mun opinnot kesken. Mä olen katkera. Voisin olla nyt nauttimassa yhdestä mun elämän hienoimmista kokemuksista, mut sen sijaan vietän mun päivät sun kanssa kotona. Netflix & chill on tietysti joskus ihan mukavaa, mut mä kaipaan mun aktiivista elämää ja sosiaalisia piirejä, jotka päätit multa tahtomattani riistää.

Kuluneiden kuukausien aikana me ollaan koettu yhdessä kaikenlaista. Pitkin kevättä sä varjostit mun kandidaatintutkielman edistymistä. Vähän myöhemmin mä tietämättäni salakuljetin sut Ruisrockiinkin. Sen jälkeen ei kulunut kauaakaan, kun sä jo tunkeuduit mun päivittäisiin rutiineihin. Ollaan vietetty yhdessä pitkiä, levottomia päiviä ja valvottu unettomia öitä. Minne tahansa menenkin, niin sä tuut aina mukaan. Susta tuli vähitellen niin iso osa mun elämää, että kerroin susta mun kaikille kavereillekin. Enää en oikeastaan kauheasti muusta puhukaan.

Kaikesta huolimatta tässä meijän yhteiselossa ei ole mitään kaunista tai herkkää. Se ei vaan toimi. Mä oon koittanut sinnitellä, mut sä imet musta kaikki mehut eikä mulle jää aikaa tai energiaa muuhun. Sun kanssa eläminen on mulle niin raskasta, että se on alkanut aiheuttamaan hiustenlähtöä ja pahoinvointia. Symbioosista ollaan siis kaukana ja mä en yksinkertaisesti pysty raahaamaan sua enää mukanani. Siks sun täytyy mennä ja jättää mut rauhaan.

Valitettavasti oot kuitenkin astetta sitkeämpi tapaus. Lukuisista yrityksistä huolimatta en oo päässyt susta vielä eroon. Yhteiselomme aikana sä oletkin opettanut mulle kärsivällisyyttä. Sä oot koetellut mun hermoja, ajanut mut raivon partaalle ja saanu mut useasti itkemään. Sä oot nähny mut heikoimmillani, mutta samalla sä oot tehnyt musta vahvan, itsevarman ja positiivisen elämänasenteen omaavan nuoren naisen. Ja mikä tärkeintä, sä oot opettanut mut vihdoinkin rakastamaan itseäni. Vaikka oot muuten aika helvetin paska, niin siitä mä tuun olemaan ikuisesti sulle kiitollinen. 

Ois kuitenkin ehkä kannattanut miettiä muutamaan otteeseen, et kenen kanssa oikeen alat leikkimään, sillä sä et tästä millään kovin vähällä selviä. Oon nimittäin aika helvetin huikee muija ja mä tiedän, että mä ansaitsen parempaa. Mua on satutettu monta kertaa, mut kukaan ei oo koskaan kohdellut mua näin pahasti kaltoin. Mä en aio antaa tollasen itsekkään syöpäpaskan pilata mun elämää ja siks mä potkin sua vielä persuksille. Jos mä en yksin siihen pysty, niin viimeistään mun tukijoukot näyttää, ettei sua kaivata täällä.

Eli ei siis muistella pahalla, mut parhainta olisi, jos painuisit ihan suosiolla vittuun mun elämästä eikä nähtäis enää koskaan, you fucking asshole. Ja kuule, it's not me, it's all you.

Rakkain terveisin,
Jutta

Probba in my heart

Sain eilen yllättäen postia, joka sai mut kyynelehtimään liikutuksesta. Kyseessä oli tervehdys Mikkelistä ainejärjestöltäni Probbalta. Paketti oli pullollaan kaikkea pientä kivaa ilahduttamaan mun pitkiä sairaspäiviä, mutta kaikista ihaninta oli kuitenkin kortin takapuolelle kirjoitettu teksti, joka avas välittömästi mun kyynelkanavat ja teki mut käsittämättömän onnelliseksi siitä, että saan olla osa meidän hienoa Probba-yhteisöä. Näin kauniita sanoja lukiessa tulee pakostakin sellanen fiilis, että oon onnistunut ihmisenä edes jossain ja samalla toivottavasti myös rikastuttanut muiden elämää.

Kiitos Probba, ootte aina mun sydämessä ja teidän tuki on mulle korvaamatonta. Toivottavasti nähdään pian.

Böönalove,

Jutta

Wigin' it

Instagramissa mua seurailleet onkin jo saattanut nähdä pientä sneak peekia mun uudesta feikkitukasta, mutta päätin esitellä uuden reuhkani täällä bloginkin puolella. Peruukki ylettää noin solisluiden kohdalle ja on sävyltään keskitumma vaaleammaksi liukuvärjäytyillä latvoilla. Aikaisemmin mullahan on siis ollut pitkät vaaleat hiukset, joten tää on siihen ihan kivaa vaihtelua. Lyhyempi malli pysyy toivottavasti myös hyvänä talven sähköisissä ilmoissa.

Tämän Suomesta hankitun peruukin lisäksi tilasin Kiinasta Amazonin kautta kolme lämmönkestävää pidempää peruukkia, joita voi siis muotoilla esimerkiksi kiharrusraudalla. Peruukkien laadusta en mene takuuseen, sillä sen verran edullisia olivat. Nämä ovatkin lähinnä juhlakäyttöön, sillä ne ovat päivittäiseen käyttöön pituutensa vuoksi ehkä vähän epäkäytännöllisiä. Tosin pidempi mitta tuntuu itsestäni kotoisalta, sillä olen siihen tottunut omien hiuksieni kanssa.  Mitäs tykkäätte? 

Omat hiukseni eivät ole vieläkään kokonaan lähteneet vaan päätäni peittävät edelleen vaaleat ja ohuet vauvahaivenet. Jotain niin sympaattista niissä on, etten ole raaskinut ajella päätäni kokonaan kaljuksi. Toistaiseksi olen liikkunut ulkona joko lippis tai pipo päässä, sillä ne ovat hiostaneet vähemmän kuin peruukki. Kunhan ilmat vähän viilenevät, niin mua nähdään varmasti enemmän myös uusissa peruukeissani.

Entäs mun opinnot?

Syksystä 2001 lähtien mua on joka syksy odottanut koulunpenkki, milloin musiikkiluokalla, milloin IB-lukiossa ja nyt viimeisimpänä kauppakorkeakoulussa. Vaihdon peruuntumisen johdosta mulla on siis ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tiedossa vapaa syksy. Ensin olin et ei vittu mut sit olin et ei saatana. Tähänkö mun nousujohteinen akateeminen ura nyt sitten tyssäsi?  Olenko mä enää opiskelija? Valmistunko edes ikinä?

Vaihdon peruuntuminen tietysti itsessään harmittaa, sillä olin kovasti odottanut mahdollisuutta poistua kerrankin mukavuusalueeltani ja kokea jotain ainutlaatuista. Pelkään, etten saa jatkossa enää vastaavaa tilaisuutta rikastuttaa maailmankuvaani. Myöskään kavereiden vaihto- ja matkapäivitykset sosiaalisessa mediassa eivät helpota oman reissuni peruuntumisen aiheuttamaa harmitusta. Voin rehellisesti sanoa olevani kateellinen ja siksi mun on vaikea olla iloinen muiden puolesta. Ja sepä vasta inhottavaa onkin.

Vaikeina aikoina vastoinkäymisten positiiviset aspektit on kuitenkin kaivettava jostain syvältä paskan syövereistä. Mun täytyy olla onnellinen siitä, että mun syöpä diagnosoitiin ennen kuin ehdin muuttaa Hongkongiin, sillä tuolloin asiat olisivatkin olleet hieman mutkikkaampia. Nyt saan kuitenkin ensiluokkaista hoitoa Suomessa ja vaihtoon voin halutessani lähteä vielä parantumisen jälkeenkin, vaikka sitten maisteriopintojen aikana, mikäli kandivaiheen vaihto ei osaltani toteudukaan. Ei se maailma onneksi sieltä minnekään katoa, vaikka joutuukin mua hetkisen odottelemaan.

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnosta mulla on tällä hetkellä kasassa 150/180 opintopistettä, ja viimeiset 30 noppaa olisin suorittanut vaihto-opintoina. Koska syksyn vaihto peruuntuu mun osalta terveydellisistä syistä, mun on myös mahdollista hakea vapautusta tutkinto-ohjelmamme pakollisesta vaihtojaksosta ja suorittaa loput tutkinnosta koulussani Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksella. Hoitoaikatauluni ei kuitenkaan sovi yhteen Mikkelin kampuksen läsnäolopolitiikan kanssa, joka vaatisi osallistumista kontaktiopetukseen aina kolme viikkoa kestävän moduulin ajaksi. Lisäksi opintotukikuukausia säästääkseni nostan opintotuen sijaan sairaspäivärahaa, joka rajoittaa lukukaudessa sallittujen opintopisteiden määrää (max 12 op. / lukukausi), joten opintoni eivät tästäkään syystä juurikaan edisty tulevan syksyn aikana.

Tulevan tarkka suunnitteleminen on aina ollut mulle tärkeä henkireikä. Vaihdon peruuntumisen aiheuttama tiedottomuus mun valmistumisen ajankohdasta ja jatko-opinnoista tuntuu ahdistavalta. Sinänsä homma on mulle varsin selkeä; pyrin yhä valmistumaan kandiksi ensi kesään mennessä, jotta voin aloittaa vuoden kuluttua maisteriopintoni Aallon Helsingin kampuksella. Tämän lisäksi pyörittelen edelleen mielessäni ajatusta oikikseen hakemisesta, joka on ollut mun haaveena pikkutytöstä asti. Töitä on siis tehtävä ja siksi olen suunnitellut suorittavani hoitojen aikana kurssin tai pari avoimessa yliopistossa, jotta parantumisen jälkeinen opiskelutaakka vähän helpottuisi.

Kaikesta huolimatta koen siis yhä olevani opiskelija. Koska opiskelijaelämään kuuluu tunnetusti muutakin kuin kirjoja ja pänttäämistä, pyrin sairastaessanikin silloin tällöin osallistumaan opiskelijatapahtumiin (äiti älä yhtään inise siellä). Tällä hetkellä mun dollarinvihreet haalarit odottaakin jo kuumotellen Mikkelin O-Weekia. Fuksit varokaa, Probban Ms. Party Animal vuosimallia 2015 on tulossa!

Tsemppiä opintoihin kaikille lukuvuotensa aloittaville!

Banana for scale

Pienimuotoista hiustenlähtöpäivitystä eli tässä hiusten harjauksen lopputulos, banana for scale. Hiuksia löytyy onneksi vielä päästäkin, tosin letin paksuus on enää puolet siitä mitä se oli viikko sitten. Eli pian pääsee valkkailemaan peruukkia pään peitoksi. Nyt onkin siis mahdollista vaikuttaa siihen, nähdäänkö mut jatkossa blondina, brunettena vai kenties punapäänä.

Tähkäpään saattohoito

Mun pitkästä ja jumalattoman paksusta vaaleasta reuhkasta on ajan myötä muodostunut mun tavaramerkki. Kaikki, jotka on vähänkään tarkkaillut mulle ominaisia maneereja, on varmaan huomannut, että haron, pöyhin ja näperrän mun hiuksia jatkuvasti. Teen sitä edelleen, tosin nyt käteen jää joka kerta tupollinen mun vaaleita, ihania hiussuortuvia.

Sytostaattihoidot on siis edennyt siihen pisteeseen, että Tähkäpään saattohoito on tullut ajankohtaiseksi. Hiuksista luopuminen on vaikeaa, koska oon aina pitänyt mun pitkistä hiuksista ja koen ne osaksi mun identiteettiä. Vaikka sinänsä olenkin hyväksynyt väliaikaisen kaljuuntumiseni, on hiusten jatkuva irtoileminen ahdistavaa. Lisäksi vastaavan piiskan kasvattaminen takaisin tulee kestämään jonkin aikaa kunhan sytostaattihoidot saadaan loppuun.

Tietysti hiustenlähtö tuo mieleen myös lukuisia kysymyksiä. Miltä mä näytän kaljuna? Lähteeks multa myös kulmakarvat? Entä ripset? Näytänkö mä sitten pojalta? Eli voinks mä jatkossa käyttää mun veljen henkkareita? Näyttääkö peruukki luonnolliselta? Entä pysyykö se päässä, jos haluun tehdä kärrynpyöriä? Noh, näihin kysymyksiin saan varmaan vastauksia ihan lähipäivinä. Siihen asti täytyy vielä nauttia siitä, että on tukkaa päässä.