Rakas syöpä,
Sä tulit mun elämään hieman yllättäen ja samalla sekoitit sen kertaheitolla. Tunteiden kuohuilta ei vältytty ja mun oli vaikea ajatella enää mitään muuta. Ihan alusta alkaen meillä oli ryppyjä rakkaudessa, kun sä ensitöiksesi päätit estää mua muuttamasta Hongkongiin ja pakotit mut jättämään mun opinnot kesken. Mä olen katkera. Voisin olla nyt nauttimassa yhdestä mun elämän hienoimmista kokemuksista, mut sen sijaan vietän mun päivät sun kanssa kotona. Netflix & chill on tietysti joskus ihan mukavaa, mut mä kaipaan mun aktiivista elämää ja sosiaalisia piirejä, jotka päätit multa tahtomattani riistää.
Kuluneiden kuukausien aikana me ollaan koettu yhdessä kaikenlaista. Pitkin kevättä sä varjostit mun kandidaatintutkielman edistymistä. Vähän myöhemmin mä tietämättäni salakuljetin sut Ruisrockiinkin. Sen jälkeen ei kulunut kauaakaan, kun sä jo tunkeuduit mun päivittäisiin rutiineihin. Ollaan vietetty yhdessä pitkiä, levottomia päiviä ja valvottu unettomia öitä. Minne tahansa menenkin, niin sä tuut aina mukaan. Susta tuli vähitellen niin iso osa mun elämää, että kerroin susta mun kaikille kavereillekin. Enää en oikeastaan kauheasti muusta puhukaan.
Kaikesta huolimatta tässä meijän yhteiselossa ei ole mitään kaunista tai herkkää. Se ei vaan toimi. Mä oon koittanut sinnitellä, mut sä imet musta kaikki mehut eikä mulle jää aikaa tai energiaa muuhun. Sun kanssa eläminen on mulle niin raskasta, että se on alkanut aiheuttamaan hiustenlähtöä ja pahoinvointia. Symbioosista ollaan siis kaukana ja mä en yksinkertaisesti pysty raahaamaan sua enää mukanani. Siks sun täytyy mennä ja jättää mut rauhaan.
Sä tulit mun elämään hieman yllättäen ja samalla sekoitit sen kertaheitolla. Tunteiden kuohuilta ei vältytty ja mun oli vaikea ajatella enää mitään muuta. Ihan alusta alkaen meillä oli ryppyjä rakkaudessa, kun sä ensitöiksesi päätit estää mua muuttamasta Hongkongiin ja pakotit mut jättämään mun opinnot kesken. Mä olen katkera. Voisin olla nyt nauttimassa yhdestä mun elämän hienoimmista kokemuksista, mut sen sijaan vietän mun päivät sun kanssa kotona. Netflix & chill on tietysti joskus ihan mukavaa, mut mä kaipaan mun aktiivista elämää ja sosiaalisia piirejä, jotka päätit multa tahtomattani riistää.
Kuluneiden kuukausien aikana me ollaan koettu yhdessä kaikenlaista. Pitkin kevättä sä varjostit mun kandidaatintutkielman edistymistä. Vähän myöhemmin mä tietämättäni salakuljetin sut Ruisrockiinkin. Sen jälkeen ei kulunut kauaakaan, kun sä jo tunkeuduit mun päivittäisiin rutiineihin. Ollaan vietetty yhdessä pitkiä, levottomia päiviä ja valvottu unettomia öitä. Minne tahansa menenkin, niin sä tuut aina mukaan. Susta tuli vähitellen niin iso osa mun elämää, että kerroin susta mun kaikille kavereillekin. Enää en oikeastaan kauheasti muusta puhukaan.
Kaikesta huolimatta tässä meijän yhteiselossa ei ole mitään kaunista tai herkkää. Se ei vaan toimi. Mä oon koittanut sinnitellä, mut sä imet musta kaikki mehut eikä mulle jää aikaa tai energiaa muuhun. Sun kanssa eläminen on mulle niin raskasta, että se on alkanut aiheuttamaan hiustenlähtöä ja pahoinvointia. Symbioosista ollaan siis kaukana ja mä en yksinkertaisesti pysty raahaamaan sua enää mukanani. Siks sun täytyy mennä ja jättää mut rauhaan.
Valitettavasti oot kuitenkin astetta sitkeämpi tapaus. Lukuisista yrityksistä huolimatta en oo päässyt susta vielä eroon. Yhteiselomme aikana sä oletkin opettanut mulle kärsivällisyyttä. Sä oot koetellut mun hermoja, ajanut mut raivon partaalle ja saanu mut useasti itkemään. Sä oot nähny mut heikoimmillani, mutta samalla sä oot tehnyt musta vahvan, itsevarman ja positiivisen elämänasenteen omaavan nuoren naisen. Ja mikä tärkeintä, sä oot opettanut mut vihdoinkin rakastamaan itseäni. Vaikka oot muuten aika helvetin paska, niin siitä mä tuun olemaan ikuisesti sulle kiitollinen.
Ois kuitenkin ehkä kannattanut miettiä muutamaan otteeseen, et kenen kanssa oikeen alat leikkimään, sillä sä et tästä millään kovin vähällä selviä. Oon nimittäin aika helvetin huikee muija ja mä tiedän, että mä ansaitsen parempaa. Mua on satutettu monta kertaa, mut kukaan ei oo koskaan kohdellut mua näin pahasti kaltoin. Mä en aio antaa tollasen itsekkään syöpäpaskan pilata mun elämää ja siks mä potkin sua vielä persuksille. Jos mä en yksin siihen pysty, niin viimeistään mun tukijoukot näyttää, ettei sua kaivata täällä.
Eli ei siis muistella pahalla, mut parhainta olisi, jos painuisit ihan suosiolla vittuun mun elämästä eikä nähtäis enää koskaan, you fucking asshole. Ja kuule, it's not me, it's all you.
Rakkain terveisin,
Jutta
*tykkää*
VastaaPoista*tykkää*
VastaaPoista