Musta tulee vielä vahva

Mä olin jo pitkään tiennyt, että syksystä 2015 tulisi mun elämän jännittävin. Vaihto-opinnot Hongkongissa lähestyivät ja lennotkin oli jo varattu kuukauden päähän. Asuttuani kevään vanhempieni luona kaipasin elämääni jo jotain uutta ja piristävää ja olin varma, että vaihtojaksoni Aasiassa tulisi olemaan yks mun elämän hienoimmista kokemuksista.

Kaksi viikkoa sitten mun suunnitelmat kuitenkin menivät uusiksi. Hongkongin sijaan viettäisinkin syksyni Syöpälandiassa. Mulla, 20-vuotiaalla päällisin puolin terveellä tytöllä, on syöpä. Juostuani runsaan kuukauden ajan lääkärissä lopullinen diagnoosi tuntui hoitovirheiden jälkeen pahalta iskulta vasten kasvoja. Olin suunnitellut tulevaa syksyä pitkään ja vaihdon piti olla mulle mahdollisuus näyttää, että pärjään yksin maailmalla. Yhtäkkiä multa otettiinkin kaikki pois. Mua itketti, suututti ja tunsin katkeruutta maailmaa kohtaan. Mä oon nuori ja mun kuuluu nauttia elämästä, eihän mulla ole aikaa sairastaa syöpää.

Sulateltuani saamiani uutisia muutaman päivän olen päässyt pahimmasta alkujärkytyksestä yli. Epätoivon hetkiä on toki vieläkin, mutta olen onnistunut näkemään myös valoisia puolia tilanteessani. Ehkä sairastaminen antaa mulle mahdollisuuden keskittyä hetkeksi vaan itseeni ja pistää elämän prioriteetit kuntoon.

Huomenna aloitan toisen hoitojaksoni sairaalassa. Sytostaattien aiheuttaman hiustenlähdön takia en pysty enää kauaa sairauttani peittelemään, joten olen päättänyt olla tilanteestani avoin. Se helpottaa itseänikin prosessoimaan ajatuksiani paremmin ja pitämään pään selväjärkisenä. Sairaudesta huolimatta olen yhä sama ihminen kuin ennenkin ja parannuttuani toivottavasti sitäkin parempi. 

Joten FUCK CANCER. Jos mä selviin syövästä, selviin ihan mistä vaan. Musta tulee vielä niin vahva.